1+1=3 avajaiskonsertti / LA 25.9.

Kari Ikonen

Musiikkia makunystyröille + herkkua korville!
Konserttisarjan avajaisillallisen esityksestä vastavat
pianisti Kari Ikonen ja laulaja-pianisti Anna-Mari Kähärä.
Musiikkiin sopivan illallisen on suunnitellut
Skutan mestarikokki Jyrki Tsutsunen.

Pianisti Kari Ikonen näki muutama vuosi sitten unen, jossa hänellä oli oma musiikkifestivaali. Esityspaikka oli erikoinen, pieni ja intiimi tila, ja kaikki esiintyjät olivat sooloartisteja, siis esiintyivät yksin. Mitään genre- tai muita rajoja ei ollut,  Ainoa taiteellisesti yhdistävä tekijä oli se että kaikki konsertit olivat hurjan hienoja ja omaperäisiä.

Nyt tämä huikea idea toteutuu konserttisarjan muodossa Stoan ravintolassa! Ja vieläpä hyvin maukkaalla tavalla, kun mestarikokki Jyrki Tsutsunen, niinikään hieno ja omaperäinen taiteilija, laatii musiikkiesityksiin sopivat herkulliset ruoka-annokset! Jokaisessa konsertti-illassa herkutellaan kahden mainion artistin musiikilla. Alussa, välissä ja lopussa kuunnellaan maiskutusta!

Maukas konserttisarja alkaa 25.9. ja jatkuu aina kuukauden viimeisenä lauantaina: 30. lokakuuta, 27. marraskuuta, 29. tammikuuta, 26. helmikuuta ja 26. maaliskuuta.

Ensimmäisessä illassa esiintyvät pianisti Kari Ikonen ja laulaja-pianisti Anna-Mari Kähärä!

Muut esiintyjät julkistetaan myöhemmin.

Kari Ikonen ”Impressions, Improvisations & Compositions”

Vuonna 2013 Yrjö-palkinnolla aateloitu pianisti, moogisti ja säveltäjä Kari Ikonen (s. 1973) on Suomen arvostetuimpia jazzmuusikoita, joka tunnetaan yhteistyöstä mm. UMOn, Orchestra Nazionale della Lunan, Lee Konitzin, Louis Sclavisin, Ingrid Jensenin ja Bob Mosesin kanssa. Hän on konsertoinut kotimaamme lisäksi mm. Neuvostoliitossa, Kauko- ja Lähi-Idässä, Australiassa, Yhdysvalloissa ja yli kolmessakymmenessä Euroopan maassa. 

Ikosen uutukainen soolopianorepertuaari koostuu hänen omista sävellyksistään ja improvisaatioista, joissa pianon sointikirjo on viety uusiin ulottuvuuksiin preparointeineen ja erikoistekniikoineen. Vaikutteita kuullaan mm. japanilaisesta koto-musiikista, sekä varsinkin arabimusiikista, johon Ikonen on erityisen mieltynyt. 

Anna-Mari Kähärä

Anna-Mari Kähärä ”…runo on kaiku joka kuullaan kun elämä on mykkää…” (Eeva-Liisa Manner)

Anna-Mari Kähärä on monipuolinen säveltäjä ja muusikko, jonka säveltämistä innoittaa eritoten runous. Kähärä on tunnettu laulumusiikin ohella laajasta kuoromusiikkituotannosta ja hän työskentelee säveltäjänä ja muusikkona vahvasti myös teatteri-ja elokuvamusiikin parissa. Kähärä on toiminut tuottajana usealla levyllä, vaikuttanut monissa yhtyeissä, kuten How Many Sisters, Pekka Kuusisto & Luomu Players ja Anna-Mari Kähärä Orchestra. Hänet on palkittu mm. Jazzliiton Yrjö-palkinnolla, Taiteen Suomi-palkinolla ja Emma-patsaalla.

Konsertissa kuullaan Kähärän säveltämää piano- ja runomusiikkia.

Liput

Osta liput Tiketistä.

Peruslippu 68,50 €

Lippu + viinipaketti 100,50 €